Näyte suomeksi

Paratiisikirja

Itsik Manger

I Viimeinen päiväni Paratiisissa

Se aika, jonka vietin Paratiisissa, oli elämäni hienoin. Vielä tänäkin päivänä sydäntäni kouraisee ja silmiini kihoaa kyyneliä, kun muistelen tuota onnellista aikaa.

Usein suljen silmäni ja koen uudelleen ne onnelliset vuodet. Nuo vuodet, jotka eivät koskaan enää palaa. Ellei sitten niin tapahdu Messiaan tullessa.

Sellaisina unelmoivina minuutteina unohdan jopa, että siipeni leikattiin pois, ennen kuin minut lähetettiin toiseen maailmaan. Levitän käteni ja yritän lähteä lentoon. Vasta, kun putoan lattialle ja tunnen kipua kehoni alemmassa osassa, muistan, että se on mennyttä ja että vain paratiisiolennoilla on siivet.

Ja todellakin siksi olen päättänyt kertoa kaiken, mitä minulle on tapahtunut sekä ennen syntymääni että syntymäni jälkeen. En kerro sitä viihdyttääkseni epäuskoisia, vaan kerron sen ainoastaan lohduttaakseni. Tiedän, että monet ihmiset ovat jo kuvanneet omaa elämäänsä maailman eri kielillä. Olen itsekin lukenut sata sellaista elämäkertaa ja minun täytyy myöntää, että ne ovat sapettaneet minua. Kautta linjan olen tuntenut, kuinka inhimillinen kopeus ja tosiaankin valhe ovat olleet äänessä. Valhe maalaa itsensä ruusuisissa väreissä ja kopeus pikemminkin mustissa sävyissä. Sellaiset elämäkerrat eivät ole muuta kuin hölynpölyä, jolla petkutetaan siihen uskovaa typerystä ja ennen kaikkea itseään – kertojaa.

Minä taas haluan kertoa kaiken sellaisena, kuin se on ollut, karvaakaan siitä muuttamatta. En halua kenenkään uskovan, että teeskentelen olevani pyhimys. Armahtakoon Herra! Olen tehnyt paljon vahinkoa ja paljon hyvää. Kun olen sortunut vahingontekoon, myönnän sen ja kun olen tehnyt hyvää, kerron tarkoin miten, missä ja milloin.

Tiedän, että monet tulevat kysymään: Miten ihmeessä kukaan voi muistaa tarkasti, mitä hänelle on tapahtunut ennen syntymää? He, nämä kysyjät, saattavat jopa tarjota todisteita, että tällainen ei ole mahdollista. Jokainenhan tietää, että ennen kuin ihminen syntyy, tulee enkeli ja antaa hänelle luunapin nenälle ja tästä näpäytyksestä ihminen heti unohtaa kaiken, mitä hänelle on tapahtunut ja jopa Tooran, jota enkeli on opettanut ennen syntiseen maailmaan joutumista. Tällaista väittävät ihmiset ovat oikeassa. Näinhän asia on. Niin tapahtuu kaikille ihmisille ennen kuin he tulevat maailmaan. Enkeli todellakin näpäyttää jokaista nenälle ja jokainen unohtaa todellakin kaiken. Mutta minun kohdallani tapahtui ihme, merkillinen ihme. Ja tästä ihmeestä haluan kertoa mitä pikimmin, että vältyttäisiin kuiskutteluista, että tuo Shmuel Aba Abervo puhuu pötyä, vääntää valheita kuin juutalaisakka nuudelia.

Sinä päivänä, kun minut annettiin sen enkelin hoteisiin, jonka piti viedä minut maan päälle, istuin juuri erään paratiisipuun alla ja nautin kanarialinnuista, jotka hersyivät laulamaan niin kuin kirjoitettu on. Muuten, minun pitää sanoa teille, että paratiisikanarialintuihin verrattuna maalliset kanarialinnut eivät ole sitten yhtikäs mitään. Ensinnäkin paratiisikanarialinnut ovat kaksikymmentä kertaa suurempia ja ne laulavat niin, että sitä ei voi kuvailla millään ihmisen kielellä. Niinpä niitä pitää kuulla, jotta ymmärtäisi eron.

Oli iltahämärä. Talmud-opettaja, reb Meier-Parech, enkeli, jolla oli raskaat, tummanharmaat siivet, lähti iltarukoukseen enkelten rukoushuoneelle oppilaiden hajaantuessa eri suuntiin. Kuka oli hippasilla muiden pikku enkelien kanssa ja kuka kertoi tarinoita ryöväreistä. Minä menin rakkaalle paratiisipuulleni kuuntelemaan kanarialintujen laulua.

Täytyy myöntää, että paratiisikanarialintujen laulu oli tuohon aikaan suurin heikkouteni. Kun ne lauloivat, ”unhoittui multa kaikki muu” maailmassa.

Niin minä loikoilen paratiisipuun alla. Kanarialinnut laulavat, suuret perhoset räpyttelevät paratiisinurmen yllä, kisailevat keskenään. Kun puhun paratiisiperhosista, älkää luulkokaan, että ne ovat vain sellaisia perhosia, joita näette maan päällä kesäaikaan. Jos luulette niin, erehdytte pahan kerran. Paratiisiperhonen on yhdeksäntoista kertaa niin suuri kuin maallinen perhonen. Jokainen perhonen on erivärinen. Yksi on sininen, yksi vihreä, yksi punainen, yksi valkoinen, yksi musta. Todellakin, miten voi luetella ne kaikki värit, kun ihmisten kielessä ei ole niin paljon sanoja kuin Paratiisissa on värejä?

Kun makaan siinä puun alla, kuulen yhtäkkiä äänen, tutun äänen, joka helkkyy kuin hopeatiuku: – Shmuel-Aba! Shmuel-Aba!

Katselen ympärilleni nähdäkseni kaverini – Pisherlin, pienen enkelinvintiön viisaine, pienine mustine silmineen. Hänen suunsa on, kuten aina, hillon tahrima. Hän räpyttelee ohuilla, valoisilla siivillään yläpuolellani. Ja sitten hän laskeutuu jalkopäähäni.

– Mikä hätänä Pisherl? Mitä on tapahtunut? Sano heti, äläkä rääkkää sieluani!

Pisherl pyyhkii hikeä siipien alta ja kuiskaa minulle hiljaa suoraan korvaan: – Shmuel-Aba, asiat ovat todella huonosti. Sain tietää, että sinut lähetetään vielä tänään maan päälle. Kohtalosi on tulla ihmiseksi. Ymmärrätkö? Ihmiseksi.

Sydämeni alkoi tykyttää: tik, tik, tik.

– Mitä puhut Pisherl? Kuka sanoi niin? Mistä tiedät?

Ja Pisherl kertoi, kuinka hän oli juuri lentänyt paratiisikapakan, ”Ukko Nooan Kievarin”, ohi. Siellä kapakassa istui enkeli Shimen-Ber, juopoin kaikista enkeleistä.

– Hän joi yhdeksänkymmentäkuusiprosenttista pirtua ja kirosi hirmuisesti, ties ketä, kertoi Pisherl edelleen. – Mutta ymmärsin, että hän oli vihainen, koska hänet lähetetään saattokeikalle. Hänen pitää viedä sinut maan päälle ja näpäyttää sinua nenälle, että unohtaisit kaiken: Paratiisin, Toora-opintosi ja myös minut, kaverisi Pisherlin.

Ja Pisherl pillahti itkuun. Hänen kyyneleensä putoilivat oikealle kädelleni. Ne olivat suuria ja kuumia.

Kaverini Pisherlin kyynelistä minäkin liikutuin kyyneliin. Silitin hänen päätään ja yritin lohduttaa: – Älä itke Pisherl. Mitä väliä, mitä joku juoppo enkeli hölöttää jossain kapakassa? Koettakoon vain ottaa minut kiinni! Revin hänen punaisen partansa irti. Raavin hänen naamansa verille. Puren hänen punaisen nenänsä irti, niin totta kuin elän.

Pisherl ei kuitenkaan voinut rauhoittua. Hän kähisi äänekkäästi.

– Etkö tiedä, millainen roisto tämä Shimen-Ber on? Todellinen peto.

Tiesin, että Pisherl puhui totta. Tämän Shimen-Ber-enkelin edessä vapisevat pelosta kaikki. Hän on tuskin koskaan selvin päin. Hänen kynsiinsä joutuminen on helvettiäkin pahempaa. Ja juuri hänet oli valittu saattamaan lapsia, joitten piti syntyä ja joille hänen piti antaa tuo kuuluisa näpäytys nenälle.

Värisin kuin kala vedessä. Kuvittelin kuinka tuo juoppo taluttaa minua kädestä. Jos ei seuraa suosiolla, kantaa hän hartioillaan. Niin sitä seistään jo Paratiisin rajalla. Kuulen enkelin juopuneen äänen: ”Annas tänne se nokka, jätkä, annetaanpa näpäytys nenälle ja terve menoa!” Se luunappi saa kaikki vapisemaan pelosta. Sitä kammotaan enemmän kuin itse maan päälle syntymistä. Useamman kuin yhden lapsen tuo juoppo enkeli on tehnyt onnettomaksi luunapillaan. Jos näette maan päällä lapsen, jolla on nykerönenä, tietäkää, että hänelle enkeli Shimen-Ber on antanut liian kovan näpäytyksen nenälle. – Onko mitään, mitä voisi tehdä, Pisherl? Neuvo, mikä avuksi! – Anelin kaveriltani. – Mitään ei ole tehtävissä, Pisherl vastasi surullisena. Sinun kohtalosi on sinetöity ja kaikki on mennyttä. Shimen-Berin käsistä et pysty pyristelemään irti, vaikka sinulla olisi kahdeksantoista päätä. Olisi parasta, että… – Mitä? Mitä? kysyin ja tuijotin häntä suoraan silmiin. – …että menet suosiolla etkä pyristele vastaan. Etkä itke. Shimen-Ber ei pidä siitä, että häntä vastustetaan. Hän ei pidä siitä, että itketään. Itkemisestä voit vielä saada häneltä sellaisen luunapin nenällesi, että, herra paratkoon, tulet maailmaan vallan ilman nenää. Silloin sinulla olisi kaunis naama. Saakoon Shimen-Ber itse sellaisen.

Pisherlin puheesta ymmärsin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta päästä Shimen-Berin kynsistä. Pisherlin puhuessa pidin kiinni nenästäni, joka oli koko sydämestään pahoillaan siitä onnettomuudesta, joka, herra auttakoon, sitä uhkasi, ja syvällä sydämessäni rukoilin Maailman Herralta suojelusta ja turvaa sille. Koko sen ajan, jonka hiljaisesti rukoilin Maailman Herraa suojelemaan ja turvaamaan nenäni sitä vaanivalta vaaralta, istui Pisherl vierelläni nurmikolla sormi otsalla varmaankin jotain pohtien.

Hänen viisaat, mustat pikku silmänsä välähtivät äkisti. Aina kun Pisherl keksii jotain, hänen silmänsä välähtävät.

– Shmuel-Aba, tiedätkö mitä aion sanoa sinulle? – Mitä, Pisherl?

Hän katsoi ympärilleen, ettei kukaan ollut kuulemassa, ja sitten hän kuiskasi suoraan korvaani: – Meillä on kellarissa pullollinen messiasviiniä. Isä säilyttää sitä lääkkeeksi. Minä annan sen pullon sinulle mukaan. – Miten niin annat minulle sen pullon mukaan? ihmettelin minä. – Onko se muka sinun? Ja mihin minä sitä tarvitsen? Pisherl hymyili: – Minä huomaan, että sinulla menee sormi suuhun. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, kysyn vain? Sinä annat pullon Shimen-Ber-enkelille, hän tulee siitä suorastaan hyvilleen. Ja niinpä hän ei anna sinulle – niin sinun täytyy sopia hänen kanssaan – liian kovaa näpäytystä nenälle – Mitä sinä puhut, Pisherl? huudahdin vieraalla äänellä. – Miten niin otat? Mihin unohtui: Älä varasta?

Pisherl nauroi.

– Pölkkypää, etkö tiedä, että ”älä varasta” on vain ihmisiä varten eikä se koske enkeleitä? Näytä minulle missä kohdassa Toorassa Korkein kieltää enkeleitä varastamasta? Ehkä Höpölöpö-kirjassa.

Huomasin, että kaverini on minua viisaampi ja että hän on oikeassa. Silti en ollenkaan ymmärtänyt. Oletetaan, että annan Shimen-Ber-enkelille pullollisen messiasviiniä ja että Shimen-Ber näpäyttää minua vain kevyesti nenälle, mutta näpäyttää kuitenkin, ja tuskin hän ehtii näpäyttää, kun jo unohdan kaiken, mitä minulle on Paratiisissa tapahtunut, ja tämä on minulle suuri vahinko.

Pisherl ymmärsi kuitenkin, mitä minä ajattelen. Hän otti taskustaan savikimpaleen. Muovaili sitä käsissään, kunnes se oli saanut nenän muodon, antoi sen minulle ja sanoi: – Sillä aikaa, kun Shimen-Ber juo messiasviiniä, kiinnitä savinenä. Kun hän näpäyttää, osuu se vain saveen, ja sinä säilyt ehjänä. Muistat kaiken, ja katsokin, ettet unohda kertoa maan päällä, että Paratiisissa on muuan Pisherl.

Hän nousi pystyyn, levitti siipensä ja sanoi kuuluvasti: – Tule! Kohta Shimen-Ber tulee hakemaan sinua. Parasta, että menet itse häntä vastaan. Sillä aikaa lennetään minun kotiini. Me lensimme. Se oli viimeinen lentoni Paratiisin yllä yhdessä rakkaan kaverini kanssa.